Zeniittiin rakennetaan sisäampumarata

Zeniitin matkailu- ja virkistysalue rakentuu vähitellen Kempeleen pohjoisreunaan, Oulun rajaa vasten. Zeniitin eteläosa on kaavoitettu urheilutoiminnoille, ja alueella onkin jo vuosia toiminut seurojen omistama jalka- ja pesäpallohalli sekä urheilutalo. Myös muut seurat ovat olleet aktiivisia, sillä nyt naapuriin lähtee nousemaan myös seuraomistukseen tuleva sisäampumarata. Kunnanhallitus hyväksyi ampumaradan tontin vuokrasopimuksen kokouksessaan 28.5.2025.

Sisäampumaradan taustalla on Kempeleen Reserviläiset-RAu ry:n perustama kiinteistöyhtiö Zhooting Center. Hanke rakennetaan kolmessa vaiheessa siten, että vuonna 2025 käynnistyy päärakennuksen ja ruutiaseampumaradan rakentaminen. Rata saadaan käyttöön keväällä 2026. Vaihe 1 mahdollistaa sisäampumisen aloittamisen radalla sekä siihen liittyvän valmennustoiminnan käynnistämisen. Rata mahdollistaa myös metsästysammuntaharjoitusten järjestämisen. Tämän jälkeen käynnistyy toinen vaihe, jossa rakennuksen toiseen kerrokseen rakennetaan esimerkiksi jousiammunnan, ilmakiväärin, pistooliammunnan ja actionair-ammunnan mahdollistama halli. Lisäksi yläkertaan tulee kokous- ja saunatilat. Kolmannessa vaiheessa rakennuksen kylkeen rakennetaan kivääritunneli sekä ActionAir ulkorata. Päärakennuksen kokonaisala tulee olemaan noin 700 k-m2.

Kuva: ampumakeskuksen sijainti Zeniitin alueen visualisointikuvassa. Rakennusten koot ja muodot eivät välttämättä vastaa lopullista toteutusta.

”Sisäampumarata tuo alan harrastajille kaivatut olosuhteet talviharjoitteluun. Pohjois-Suomessa ei ole tällä hetkellä yhtään sisäampumarataa, joten Kempeleeseen rakentuu ainutlaatuiset puitteet pohjoisen Suomen ampujille. Samalla rata täydentää Zeniitin matkailualueen palvelutarjontaa. On hienoa, että alueen seurat ovat aktiivisia ja saavat aikaan rakennushankkeita. Zeniitin urheilualueen tontit ovat herättäneet muutoinkin hyvin kiinnostusta, ja saamme alueelle kattavan lajitarjonnan niin paikallisille kuin matkailijoillekin”, kommentoi hanketta kunnanjohtaja Tuomas Lohi.

Kiinteistöyhtiön toimitusjohtaja Jyrki Heinonen kertoo hankkeen taustalla olevan vahva kokemus rakentamisen alasta. ”Kokemuksemme ansiosta pystymme tekemään kustannustehokkaita ratkaisuja, jotka minimoivat rakennuksen käytönaikaiset kustannukset. Radan käyttäminen tulee olemaan harrastajille niin huokeaa kuin mahdollista. Kempeleen Reserviläiset RAu ry:n arvojen mukaista on toimia edelleen yleishyödyllisenä yhdistyksenä. Tulemmekin järjestämään keskuksessa matalan kynnyksen tapahtumia eri kohderyhmille. Radasta tehdään myös ympäristöystävällinen, sillä esimerkiksi uudenaikaisten luotiloukkujen ansiosta kaikki lyijy ja lyijypöly saadaan kerätyksi syklonipuhdistimeen, joka aktiivihiilisuodatuksella varustettuna pystyy kierrättämään puhdistetun ilman takaisin radalle. Näin säästetään korvausilman lämmityskustannuksissa. Luotiloukut mahdollistavat myös kaiken luodeista syntyvän metallin talteenoton ja kierrätyksen”, kertoo Heinonen.

Sisäampumaradasta ei synny ympäristöönsä melua. Heinonen kuvaa mahdollisesti aiheutuvaa ääntä vaimeaksi tussahdukseksi. Hallin suunnittelussa ja käytössä otetaan huomioon kaikki turvallisuusnäkökohdat niin, että vaaratilanteita ei syntyisi hallin sisällä tai sen ympäristössä.